Avainsana-arkisto: TOPPI -hanke

Työpaikkaohjaajakoulutusta maailman markkinoille

Katariina Walker, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä

Koulutusvientiä koskevissa keskusteluissa on noussut vahvasti esille oppilaitosten tuotteistamis- ja myyntiosaaminen. Koulutusviennin esteiden tunnistamisen lisäksi on painotettu viennin aloittamista ja lisäämistä niiden koulutuspalveluiden osalta, joita nykylainsäädännön puitteissa voimme jo myydä. Oulun TOPPI -hankkeen päätöstilaisuudessa 2.11.2015 yhdeksi teemaksi nostettiin työpaikkaohjaajakoulutuksen tuotteistaminen vientituotteeksi sekä markkinarakojen löytäminen. Koulutuksen potentiaalia mietti joukko asiantuntijoita aina oppilaitosten johdosta ja luottamushenkilöistä yritysten työpaikkaohjaajakouluttajiin ja työpaikkaohjaajiin. Open Space -metodilla toteutetun iltapäivän aikana tunnistettiin kolme mahdollista konseptia, joilla työpaikkaohjaajakoulutusta voidaan lähteä viemään maailmalle: kuva_2020_koulutusvienti_kuva_Sanna_Kivinen[1]

  1. Viedään työpaikkaohjaajakoulutusta kylkiäisenä toisen osaamisen kanssa

Työpaikkaohjaajakoulutusta voidaan myydä yhdessä esimerkiksi märkätilarakennus- tai potilashuonesiivousosaamisen kanssa samalla, kun yrityksen prosesseja kehitetään tarvekartoituksen perusteella. Tämä antaa lisäarvoa asiakkaalle. Työpaikkaohjaajakoulutus edesauttaa puolestaan työntekijöiden perehdytys- ja ohjausprosessia. Se myös sitouttaa työntekijöitä pysymään työnantajan palveluksessa. Näin yrityksen panostus työntekijöidensä lisäkoulutukseen on tuottavaa.

  1. Myydään työpaikkaohjaajakoulutusta suoraan yrityksiin

Isot yritykset maailmalla tarvitsevat osaavaa työvoimaa, mutta useissa maissa oppilaitosten ja työelämän välillä on kuilu. Koulutuksessa ei tunneta työelämälähtöisyyttä ja vastavalmistuneiden työelämävalmiudet ovat puutteelliset. Koulutusjärjestelmän muuttaminen on pitkä prosessi ja näin ollen koulutusta kannattaa tarjota suoraan paikallisiin yrityksiin. Työpaikkaohjaajakoulutus voidaan räätälöidä vastaamaan yrityksen perehdytys- ja ohjaustarpeita sekä varmistamaan työntekijän työelämätaitojen kehittyminen heti uran alkuvaiheesta lähtien.

  1. Tuetaan koulutuksen muuttumista yhä työelämälähtöisemmäksi

Työpaikkaohjaajakoulutus voi olla osa suurempaa koulutusreformia, minkä tavoitteena on työelämälähtöisempi ammatillinen koulutus. Tällöin asiakkaina ovat todennäköisesti ministeriöt, mikä vaatii yleensä pitempää prosessia verrattuna yritysten tai oppilaitosten kanssa tehtävään yhteistyöhön. Mikäli kohdemaassa on jo muodostunut toimintamalli koulutuksen ja yritysten välille, voidaan sitä syventää tarjoamalla työpaikkaohjaajaosaamista joko suoraan yrityksille tai oppilaitoksille.

Oulun TOPPI-hanke

Oulun TOPPI -hankkeessa on kehitetty työpaikalla tapahtuvan oppimisen laatua yhdessä Oulun seudulla ammatillista koulutusta tarjoavien oppilaitosten kesken. Hankkeessa on laadittu ja pilotoitu työpaikkaohjaajakoulutusmalli, jota toteutetaan Opetushallituksen ohjeen työpaikkaohjaajien koulutuksesta (3 ov) mukaisesti. Mallia on hyödynnetty sekä perinteisenä luokkahuonekoulutuksena, täysin digitalisoituna että niiden välimuotona. Koulutusta on myös jalkautettu toteutettavaksi yrityksissä. Koulutuksen aikana työpaikkaohjaaja saa ajankohtaista tietoa opiskelijan perehdytyksestä, ohjauksesta ja arvioinnista sekä yksilöllisten työssäoppimisen polkujen suunnittelusta työpaikoilla. Yritykset ovat kokeneet koulutuksen antavan heille opiskelijan ohjauksen lisäksi osaamista muun muassa uuden henkilöstön perehdytykseen. Lisäksi he kokevat koulutuksen syventävän oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä.

Työelämäyhteistyötä asiakaslähtöisesti

Työelämäyhteistyö nousi nopeasti avainsanaksi työpaikkaohjaajakoulutuksen vientipotentiaalia kartoittaessa. Ammatillisen koulutusviennin edistämishankkeen markkinakartoituksen mukaan useissa maissa koulutuksen ja työelämän välillä on kuilu eikä yhteistyötä juuri ole tai se ei ole kovin organisoitua. Tämä antaa potentiaalia työpaikkaohjaajakoulutukselle, mikä voidaan räätälöidä asiakaslähtöiseksi vastaamaan kohdemaan ja asiakkaan tarpeita.

Markkinoillepääsykanava tulee valita kohdemaan ja asiakkaan tarpeiden mukaan. Koulutuksen sisältö tulee lokalisoida, mikä lisää asiakaslähtöisyyttä ja kilpailuetua. Tuote on tosin hyvä saattaa digitaaliseen muotoon ensiksi kotimaan tasolla, jolloin sen skaalautuvuus on helpompi toteuttaa suuremmillakin markkinoilla. Ennen kaikkea viesti maailmalla pitää tukea kuvaa maailman parhaasta ja asiakaslähtöisestä osaamisesta!

Lisätietoja Oulun TOPPI –hankkeesta

toppi_tapahtuma12

Vasemmalta: Helena Rajalinna, Sanna Kivinen, Katariina Walker ja Kati Pääkkönen.

Kuvat:

Sanna Kivinen, kehitys- ja hallintojohtaja, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä

JOADS NY