Suomen koulutusvienti on kääntymässä nousuun. Olen vakuuttunut tästä monien, samansuuntaisten koulutusviejiltä kuultujen viestien perusteella. On hienoa, että myös ammatillisen koulutuksen vientikokeilu on käynnistymässä. Siitä voidaan saada yksi kärkituote lisää. Lisää volyymia ja oiva lisä peruskoulutukseemme nojautuvaan vientiin.
Viimeisen puolen vuoden ajalle ei ole osunut yhtään ulkomaan matkaa, jolla kiinnostus Suomen ammatillista koulutusta kohtaan ei olisi noussut esille. Egypti, Saudi-Arabia, Thaimaa ja Myanmar – jokaisessa on korostettu halua panostaa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen. Toivottavasti pystymme vastaamaan tähän kysyntään sopivin suomalaisin tuottein!
Tukea koulutusvientiin on tarjolla
Team Finland -palvelut ovat kaikkien apua kaipaavien koulutusviejien käytössä ulkomailla. Suurlähetystöt auttavat mielellään yhteyksien luomisessa – tarvitaan sitten virallista tahoa mukaan ministeriökäynnille tai residenssin puitteita omalle tilaisuudelle. Suurlähetystöistä ja Finprolta saatavalla perustiedolla maista ja markkinoista pääsee alkuun.
Team Finland -toimijat voivat toimia kanssakulkijoina ja sparraajina. Kääntykää epäröimättä suurlähetystöjemme puoleen, kun kaipaatte arvovaltaa, paikallistuntemusta tai verkostoja tueksenne. Yhteistyön käsi on ojennettu!
Kirjoittaja: Koulutusviennin suurlähettiläs Marianne Huusko,
marianne.huusko@formin.fi